Sukeltaminen vaatii kunnon varusteet – SLAM Suursaari Race

Sukeltaminen vaatii kunnon varusteet

  • Etusivu
  • Sukeltaminen vaatii kunnon varusteet

Sukeltaminen vaatii kunnon varusteet

Kategoria: Blog

Vedenalainen maailma on kiehtova ja täynnä tutkittavaa. Sukeltaminen harrastuksena koukuttaa helposti, se on yllättävän monipuolista. Sukeltaja voi harrastaa valokuvaussukellusta, kilpasukellusta, tekniikkasukellusta tai vaikkapa vedenalaisten hylkyjen tutkintaa. Sukellus harrastuksena ei ole vain eteläisten maiden etuoikeus. Myös Suomen vesistöissä ja merialueilla sukeltaminen on todella antoisaa.

Laji vaatii harrastajaltaan tietämystä niin itse suorituksesta kuin oikeanlaisista varusteista. Ensikertalaisen ei kannatakaan lähteä yksin seikkailemaan, vaan kääntyä osaavan henkilön puoleen. Esimerkiksi Sukeltajaliitto ja lukuisat sukeltajaseurat tarjoavat vinkkejä, opastusta, ohjausta ja alkeiskursseja. 

Sukeltajan perusvarusteet

Sukeltajan perusvälineisiin kuuluvat maski, räpylät ja snorkkeli. Näiden tulee olla juuri kantajalleen istuvat, joten vähintään ensimmäistä kertaa niitä hankkiessa suositellaan kääntymään ammattilaisliikkeen puoleen. Hyvä maski on sukeltajalle olennainen, sillä se toimii silmien suojana ja sallii näkökyvyn säilymisen veden alla. Hyvässä maskissa näkökenttä on laaja, mutta ilmatilavuus pieni. Sen tulee istua tiiviisti kasvoille, jotta vesi ei pääse tihkumaan sisään. Istuvuuden voi selvittää vain testaamalla maskia, joten verkkoshoppailu ei tässä kohtaa ole suositeltavaa. Lasin materiaalin laadussa ei kannata tinkiä. Paras vaihtoehto on lämpökarkaistu lasi, joka ei hajoa siruiksi rikkoutuessaan.

Räpylöissä voidaan valita kahden eri tyypin väliltä. Umpikantaräpylä on kevyt potkia ja sulava käyttää, sillä se istuu tiiviisti paljaaseen jalkaan kenkämäisen mallinsa ansiosta. Avokantaräpylä taas on sukelluskenkään takaremmin avulla kiinnitettävä räpylä. Avokantaräpylä on Suomessa käytetympi, sillä kotimaamme vedet ovat liian kylmiä pitkiin sukelluksiin ilman sukelluskenkiä. Molempia tyyppejä valmistetaan sekä pehmeinä että jäykempinä versioina. Sukeltaja valitsee itsellensä sopivimman version sen mukaan, mikä tuntuu omaan potkuun sopivimmalta. Snorkkelin avulla voidaan uida kasvot pinnan alapuolella ilman jatkuvaa pinnallenousua. Laitesukelluksessa sen avulla pystytään myös säästämään hengityskaasua. Snorkkelin käyttö voi tuoda mukanaan muutamia epämukavuuksia. Sen muoto aiheuttaa vastusta vedessä, mikä voi kiskoa maskia pois paikaltaan. Snorkkelimalleja löytyy kuitenkin paljon erilaisia. Klassisen J-mallin lisäksi on olemassa malleja, joiden muotoilussa on otettu huomioon veden vastus. Ne ovat kaarevia ja matalampia, ja näin myöskään vedessä olevat levät ja muut kasvit eivät tartu yhtä helposti putkeen.

Suomen ilmasto vaatii varustukselta paljon

Suomen kylmät ja pimeät vedet vaativat sukeltajan varustuksen täydentämistä kuivapuvulla. Kun veden lämpötila painuu alle 15 asteen, sen käyttö on suositeltavaa. Pinnan tuntumassa pysyvässä snorkkelisukeltamisessa märkäpuvun käyttö voi tulla vielä kyseeseen. Molempien pukujen perustarkoitus on eristää käyttäjäänsä kylmältä vedeltä. Märkäpuvussa neopreenin ja kehon väliin jäävä pieni vesikerros lämpenee ja näin eristää kehon ympäröivästä kylmästä vesimassasta. Märkäpuvussa kädet, jalkaterät ja pää eivät ole suojatut. Kuivapuvussa eristystyön tekee täyttökaasu, joka päästetään virtaamaan puvun lämmityskerrokseen. Kaasun säätelemiseen puvusta löytyy täyttö- ja poistoventtiilit. Kuivapukuun kuuluu myös huppuosa, joka voi olla kiinteä tai irrallinen. Jalat suojataan joko pukuun kiinteästi kuuluvilla saappailla tai sukelluskengillä.

Suomen ilmasto vaatii varustukselta paljon

Sukellustietokone on oleellinen varuste sukeltajan turvallisuuden takaamiseksi. Se on minitietokone, joka seuraa sukellussyvyyttä, hengityskaasupullon painetta, kelloa ja muita tärkeitä tietoja. Tietokoneen avulla sukeltaja voi seurata jäljellä olevaa sukellusaikaa. Sen lisäksi kone varoittaa mahdollisesta liian suuresta nousunopeudesta, joka voi johtaa sukeltajantautiin. Yleensä mittari kiinnitetään joko ranteeseen, tai happipulloon. Hengityslaitteet muodostuvat paineilmasäiliöstä ja regolaattorista, eli hengitysilman säätimestä. Säätimen tehtävä on alentaa paineilmasäiliöön pakattu, korkeapaineinen ilma ympäröivän paineen tasolle. Näin sukeltaja voi turvallisesti hengittää paineilmasäiliön ilmaa. Tasapainotusliiviä tarvitaan märkäpukusukelluksessa nosteen kontrollointiin. Muita tarvittavia välineitä ovat puukko ja sukeltajan valaisin. Erilaisilla klipseillä, kuten boltsnapeilla, voidaan pukuun kiinnittää tavaroita, joita tarvitaan mukaan kuljetettavaksi.